Tālivaldis Ķeniņš

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tālivaldis Ķeniņš (22. huhtikuuta 1919 Liepāja21. tammikuuta 2008 Toronto) oli latvialaissyntyinen, Kanadaan siirtynyt säveltäjä.[1]

Ķeniņš aloitti musiikin opintonsa Lūcija Garūtan kanssa ja jatkoi niitä Ranskaan vanhempiensa kanssa muutettuaan Grenoblessa Henri Millerin johdolla. Hän sai sävellysopetusta Latvian valtionkonservatoriossa Jāzeps Vītolsilta, mutta toisen maailmansodan jälkeen hän palasi Ranskaan, jossa hän pääsi Pariisin konservatorioon. Siellä häntä opettivat Tony Aubin ja Olivier Messiaen. Vuonna 1950 Ķeniņš valmistui, ja hän oli sävellyksen ensipalkinnon voittaja. Vuonna 1951 hän muutti vaimonsa kanssa Kanadaan. Siellä hän muun muassa toimi latvialaisen seurakunnan urkurina ja opetti Toronton yliopistossa, jonka sävellysjaosta hän johti 1970-luvun lopussa.[1]

Vuonna 1959 Ķeniņš perusti Toronto Latvian Concert Associationin. Hän kuului Canadian League of Composersiin ja toimi sen puheenjohtajana vuosina 1973–1974. Säveltäjän tuotantoon kuuluu muun muassa kahdeksan sinfoniaa, kaksitoista konserttoa, kantaatteja, kuoro- ja pianoteoksia sekä sävellyksiä erilaisille kamarikokoonpanoille. Ķeniņš otettiin Kolmen tähden ritarikuntaan. Hän oli Latvian Jāzeps Vītols -musiikkiakatemian kunniaprofessori ja toimi kaikkiaan 32 vuotta Toronton yliopistossa ennen emeritusprofessoriksi jäämistään.[1]